keskiviikko 1. elokuuta 2012

Taunon ensimmäinen Mejä, Pentuja, Paimennustaipumusta...KESÄ!

Jooo-o... se on sitten nyt kesä ihan oikeasti näin heinä-elokuun vaihteessa. Eipä ole Tampereen takamailla päässyt nauttimaan kesäkeleistä vielä kunnolla. Nyt on hellettä ollut ja julmia ukkosöitäkin.

Pentuset ottaa syntyivät maailmaan 12.7, ja meillä on 2poikaa(tricolour ja punavalkoinen) sekä 3tyttöä(joista yksi tricolour ja muut punaisia). Ihania pikkupalleroita, ja onhan ne tätä kirjoittaessani jo 3vko vanhoja. Silmät on auenneet ja liikkuvatkin jo kovasti. Hassuja paini ja puruleikkejä jo harrastavat.

Tauno kävi korkkaamassa Mejä-uransa.
Noh, siitä ei varsinaisesti ole mitään sen suurempaa kerrottavaa, tuloksena pyöreä 0. Kolmella hukalla se tuli. Aikaa käytettiin liikaa ja Tauno keskittyi marjastajien jälkiin sekä MUSTIKAN SYÖNTIIN! Silloin, kun se jäljesti oikeaa jälkeä oli sen työskentely tuomarin sanoin jälkitarkkaa.
Syksyllä tähtäämme muutamiin kokeisiin vielä, sikälimikäli saamme koepaikkoja.

Welsh Corgien toiset paimennustestit naudoilla järjestettiin taas Kankaanpäässä. Tänä vuonna sain porukastamme sekä Ronjan että Pipan mukaan testiin. Kumpikaan ei osoittanut taipumusta siihen hommaan. Ronja kovin mielellään halusi pois laitumelta- ensin lehmän sonnassa kieriskeltyään. Pipa taas hieman kiinnostui lehmistä eteenkin siinä vaiheessa, kun testituomarin Lisa-Göötti otettiin laitumelle kirittäjäksi. Mutta tulos tosiaan molemmilla tytöillä "ei osoita paimennustaipumusta".
Testissä oli myös Leppo(L.Reima Räyhänpoika) joka taas oli hieman enemmän kartalla hommasta :)
pojalla näytti ainakin olevan ihan kivaa siellä lehmien seassa hengailemassa.

Ronja on käynyt tässä välissä myös Porin KV näyttelyssä, tulos oli ERI, VAK 3 SA.
Seuraava koitos on Kuopiossa 3x KV näyttely.
Leppo ja Lehmä

Musta poika ja punainen tyttö pusuttelevat.


Lehmät, Pipa ja Lisa-Göötti





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti