tiistai 3. syyskuuta 2013

Voihan Tyyli-Lyyli minkä teit!?

31.8.2013 oli tampereen ryhmänäyttely "Kauppi Kekrit", meillä ihan kotinäyttely ja siksipä sinne sitten päädyttiinkin koirien kera. Samaan aikaan olisi ollut huima 129pembroken erikoisnäyttely, mutta se ei ole ihan meidän heiniä ;)

Kauppi Kekreissä meillä oli mukana "Ronja" Astersland Almost An Angel ja "Lyyli" Lokatin Reetta Räyhäntytär. Hippa the Heelerikin tuli mukaan kemuihin isäntänsä Petrin kanssa.
Noooh, Ronja sai ERIn ilman SA:ta, oli tuomarin mielestä aivan liian ylirakentunut ja olihan siinä sitten vaikka mitä muutakin vikaa. Hippa sai EH:n, liikkumiset oli mitä sattuu ja väristä tuli noottia tiukalta tuomarilta.
Mutta Lyyli sitten täräytti koko potin ihan totaalisena yllättäjänä... Lyylihän oli se koira mille lähdettiin hakemaan EH:ta.
Junnuluokassa oli kaikkinensa 5 narttua ja pemuja yhteensä 19. Lyyli voitti juniorit, oli PN1 SA:lla ja hupsista keikkaa- sai SERTIN! Ja siinä sivussa ansaittiin myös VSP.
Ihan huippua ja kummallista ja outoa ja kaikkea siltä väliltä... huh huh!!
Ei mennyt ihan suunnitelman mukaan ;)

Tässä ohessa on nikkaroitu kanalaa valmiiksi ja tehtu "raksahommia". Punainen tupa alkaa oikeasti kohta olla se punainen tupa! Kovasti on hommia, mutta eipähän tule noita vapaa-ajan vietto ongelmia :)

Muutaman päivän kuluttua ryhmärämä ja puolen millin foorddi suuntaa nokkansa kohti Tallinna cityä. Aivan mahtavaa!
Tulossa on Tallinnan kansallinen näyttely, siellä sitten taas kipitellään ja pönötetään ihan urakalla.
Elsa korkkaa kehät ja muut tavoittelee junnusertejä... saas nähä kui käy??


ROP & VSP
Astersland You Know Who "Oliver" & Lokatin Reetta Räyhäntytär "Lyyli
31.8.2013 Kauppi Kekrit, tuomarina Levente Miklos, Unkari
 
 
Virallinen serti pönötyskuva... Lyyli ikää 13,5kk


Ja ihana Osku poikakin tuli turistiksi Kauppiin, eli Lokatin Rymy Räyhänpoika...


perjantai 23. elokuuta 2013

Kaikenlaista

okei... neljään kuukauteen mahtuu aikasta paljon tapahtumaa meidänkin elämässä.
Koitetaanpa jonkilaista kronologista järjestystä tässä kirjoituksessa.

Huhtikuussa oli meillä pientä perhetapahtumaa ilmoilla, Romppainen (Astersland Almost An Angel) pyöräytti meille aika mallikkaasti seitsemän pennun pentueen ja kaikki meni enemmän, kuin hyvin. Pentuja itseasiasiassa syntyi kahdeksan kappaletta, mutta yksi pieni tyttönen jouduttiin laittamaan koirien taivaaseen heti synnyttyään, tästä pikkucorgista ei olisi tullut elinkelpoista yksilöä.
Pennut jakaantuivat kivasti: 1uros(punainen) ja 6narttua(3tricoloria,2punaista), kaikki priimoja pikku pötkylöitä.
Isänä tässä pentueessa oli "Hippo" Wickham Tirroed O´r Isel(Pemcader Belroyd Zodiac x Nebriowa Sweet American Girl), punainen uros Alankomaiden tuonti. Ja Hippohan ei ole mikään turhajätkä... sillä on suoritettuna paljon muutakin kuin vain näyttelykehän kiertämistä ;)

Pentuaika meni ihan siivillä, ne vaan kasvoi ja kasvoi ja lopulta luovutukset olikin jo edessä.
Kaikille löytyi aivan huippuhyvät kodit- jälleen. Tänäkin vuonna pentukyselyitä ja hyviä kotivaihtoehtoja oli roimasti enemmän, kuin mitä pentuja sitten lopulta tuli
Niin, ja alkuunhan meillä oli tieto, että pentuja on tulossa vain max. kaksi kappaletta ;) - nooh, vähän enemmän sitten tuli!
Tästä pentueesta suomeen jäi viisi penikkaa joista yksi meille kotio, kaksi punaista tyttöä muutti Eestin maalle- äitinsä synnyinmaahan.

Toukokuussa käytiin maailmalla näytelmissä jälleen. Viipuri on tälläerää paikkana, käväistiin siellä reippaina omatoimi matkaajina. Mukana oli parsoni, kiinanharjaa, corgit ja irkku.
Mainetta tuli kaikille muille paitsi corgeille :D
Meidän Ansu Irkku (Brokenwheel Proxima) sai venäjän junnusertin ja oli ROP juniori.
Kiva, mutta raskas reissu.
Toukokuulle mahtui myöskin Tohmajärven ryhmänäytelmät... ihan suomenmaalla.
Sieltä ei mitään mainittavaa omille koirille. Mukana oli Lyyli ja Tauno (L.Aukusti & L.Reetta Räyhäntytär). Tauno sai tosin ERIn ja Lyyli EHn. Mukana oli Hippa the Heeler.... Hippa sitten saikin sen mitä oltiin hakemassa... SERT & ROP :). Hipan tilannehan on nyt sitten se, että yksi puuttuu FI MVAn arvosta.

Kesäkuussa oli pikavisiitti tallinnassa. Luige KR näyttely Ansun kanssa. Sieltä tuloksena Junnu serti ja VSP juniori. Tili siis auki eestissä!
Muutoin kesäkuu oli hiljaiseloa, töitä, pentujen hoitoa ja raksahommia... tai ei se mitään hiljaiseloa oikeastaan ollut- aika haipakkaahan tuo oikeastaan oli!

Heinäkuu oli ja meni.
Mutta heinäkuu oli Pärnu kuukausi.
Pärnu on aina yhtä ihana! ja meille aina yhtä menestyksekäs ;)
Heinäkuun alussa oli Pärnun KV näyttely, rýhmä rämä lähti taas liikkeelle.
Puolen miljoonan Fordi kuljetti taas halki eestinmaan, mukana oli tälläerää omista Ansu ja Tauno ja turisteista suuri valkoinen mahtava puudeli Marttina`s Mattea "Zico" ja emäntänsä Nina.
Mahtavat näyttelypäivät hyvässä seurassa kera Astrid, Kätlin & Co. Tuloksetkin aika mahtavat: Tauno sai vetskujen sertin ja oli ROP VET sekä lopulta BIS 4 veteraani... tuomarina vielä Tuula Maija Tammelin. Näinhän Taunosta sitten tuli Eestin veteraani muotovalio.
Mutta Zico se räjäytti koko potin. Ekalta päivältä suuri valkoinen nappari sertin ja oli ROP, lauantain ja sunnuntain inttinäyttelystä taasen PU1,SA & CACIB ja VSP.... ei huono!

Viimeinen pentukin lähti heinäkuussa maailmalle ja talo hiljeni pennuista ihan tyystin.

Heinäkuulle mahtui myös yksi suru.-uutinenkin. Meidän pikku Ellu... Lokatin Terrwyen (Annline`s Catch A Dream x Lokatin Rhan) lähti paremmille haukkumaille veljensä Toopen luokse.
Elman sairastelut veivät lopulta voiton ja päädyttiin tekemään tämä ratkaisu, Elman on nyt parempi olla.

Elokuuta mennä porskutetaan kovaa vauhtia.
Tämä kuu on ollut työntäyteinen ja rankasta kesästä on koitettu toipua.
Muutama koira häppeninki on tiedossa hyvällä kokoonpanolla ja eestikin taas häämöttää edessäpäin.
Emäntä on liittynyt tampereen pikkukoiriin ja tämän myötä varmaankin päästään corgestereiden kanssa johonkin harrasteisiin mukaan :)

Lokatin Juurako- Hulda (Wickham Tirroedd O´R Isel x Astersland Almost An Angel)
 

Marttina`s Matteo "Zico" Pärnussa 1xROP,2xVSP,1xSERT,2xCACIB

Pemujen voittajat: ROP Astersland Please Come Out Tonight "Bruno" & VSP Astersland Sweet`n Special "Hella"
Tuomari Miroslaw Redlick,Puola
eli siis meidän Pipan isi Bruno ja Ronjan tyttö Hella :)

Zicon saalis
 

Pärnun virallinen turistikoira... historia toistaa itseään.

 

Lokatin Ruma-Elsa... meidän lauman uusin, rääpäle Elsa :)

~IN MEMORIAN~
ELMA

Lokatin Terrwyen
s.12.8.2006
*3.7.2013

Hyvää matkaa Elma rakas...

torstai 11. huhtikuuta 2013

KR Kingisepp 6.4.2013 ... Venäjän valloitus!

Käytiin sitten Venäjän Kingisepissa viikko takaperin...
Alkutiedot paikasta ja sen "eksoottisuudesta" melkein saivat meikäläisen harkitsemaan reissua uudestaan... mutta kuinkas sitten kävikään. Reissuun pienellä seikkailumielellä kerä Lyylin ja Taunon sekä Kerttu mäyriksen.

Kingisepp on pieni paikka lähellä Narvan rajaa. Olimme bussimatkaajina Miliam Travelin kanssa, yksinään sinne ei olisi kyllä edes selvinnyt, sen verran "mielenkiintoiset" olivat rajakuviot. Bussikuskimme oli luojankiitos venäläinen ja matkanjohtaja Katre tiesi kuviot tarkkaan. Me vaan oltiin mukana ja toimittiin ohjeiden mukaan :)
Menomatkalla tullikuviot veivät melkein 3h, valtaosin se oli odottelua ja ihmettelyä.
Koirien papereita reissussa ei juuri syynätty, porukasta otettiin pistokokeena yhden koiran passi tarkistukseen ja kappas- se oli meidän Taunon. Onneksi en itse uskalla lähteä leikkimään ja kokeilemaan onneani vaan kaikki dokumentit on aina ja kaikenaikaa kunnossa.
Ihmisten passitarkastukseen porukka meni haudan vakavana... ohjeeksi saatiin, ettei siellä saa hymyillä, saati sitten nauraa. Hirveesti ei kannata edes kavereitten kanssa jutella... kuvaaminen ja kännykän käyttö oli ehdottomasti kiellettyä. Että semmoinen rajanylitys paikka. No, kukaan ei joutunut putkaan eikä saanut sakkoja :)

Näyttelypaikka oli ilmeisesti joku kulttuurikeskus, vaatimaton kaksikerroksinen rakennus. Tilaa oli vähän ja siellä oli kuuma. Onneksi näyttely oli porrastettu koko päivälle, siitä aamu  klo10:00 iltaan 19:00.
Kaksi kehää ja kaksi tuomaria... ja kaikki rodut ;)
Meillä oli salissa kunnon suomi-leiri ja siellähän me kökittiin sitten koko päivä. Omat koirat oli heti aamusta ja iltaan saakka siellä sitten vietettiin aikaamme.

Meidän Bussiporukka oli varsin menestyksekäs! Leiriimme tuli lukuista ROP sijoitukset sekä sertit, ryhmäsijoitukset ja jopa BIS sijoitukset... ei paha!
Näistä sijoituksista me pääsimme jakamaan ROP junnun, ROPin sekä BIS2 :D
Eli tarkemmin purettuna mäykky Kerttu- Snoopy Face Gerbera Gem oli junnu ROP ja ROP saaden siis toki sertin myös, Lokatin Aukusti "Tauno the turisti" oli ROP ja sai sen haaveilemamme venäjän sertin ja sitten pikku Lyyli, Paavo Väyrynen-Väyryskä-Väve-Pave eli Lokatin Reetta Räyhäntytär oli ROP pentu ja BIS2!!!!
Ihan en osannut tuota edes haaveilla ja vieläpä kun paikalla oli kilpailua, me ei todellaakaan oltu ainoat rotumme edustajat ja BIS kehäänkin tuli reilut 10 pentua....
Noh, joskus tapahtuu ihmeitä, myös meille :)
Tuo oli Lyylin kohdilta aika mukava päätös pentukehille. Nyttenhän pikkulikka siirtyi jo junioreihin.

Niin ja siis meidän bussiin tuli myös BIS1 ja junnu BIS1- tämä oli itseasiassa yksi ja samainen koira, aika magee pointteri nimelta BOSS...

Tämähän nyt sitten tarkoittaa sitä, että meillä on edessä vielä venäjän reissua sitten jos Taunosta halajan venäjän muotovalion.
En tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa...

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kaikenlaista...

syksyn kirjoitteluiden jälkeen on kaikenlaista ollut kuvioissa.

Ansu korkkasi tosiaan näyttelyuransa, mutta siitä ei mitään mainittavaa ;) jatkamme harjoituksia ja seuraavat kehät koipeliini junnun kanssa on Lahden KV näyttelyssä huhtikuun lopulla.

Muu porukka on käynyt ulkomailla sitten "urakalla". Takana on Liettuan ja Eestin matkailua. Näistä tuloksina:
Latviasta Ronja PN2- ei muuta
Tallinnassa ollaan käyty parikin kertaa ja sieltä Lokatin Reettä Räyhäntytär on napannut sekä VSP ja ROP pentu sijoitukset.
Heeleri Hippa on myös ollut reissuissa mukana ja pikkumusta saikin eestistä ensimmäisen sertistä ja oli myös ROP... ihan kivaa :)

Ronja on jäänyt mammalommille ja näytelmät tältä vuodelta kevään-kesän osilta on taputeltu.
Katsellaan sitten syksyllä uusiksi.
Tulevana viikonloppuna matkailemme Venäjälle kisailemaan kera Lyylin ja Taunon.

Räyhän pentusia olen tässä päässyt mukavasti tapaamaan ja mukavasti on porukka kasvanutkin, ihania kakaroita kerrassaan!
Ei voi olla muutakuin ylpeä ja ylpeä ennenkaikkea ihan huippukodeista mitä kasvateille on siunaantunut.

Kevät alkaa olla nurkilla vaikka kylmää onkin ja lunta piisaa vaikka on jo huhtikuu.
Penturintamalla alkaa tosiaan tapahtumaan lähiviikkoina... odottelen niin innoissani taas sitä kakkarallia ja siivousrumbaa ;)