torstai 30. joulukuuta 2010

Lokatin Reima Räyhänpoika alias "Leppo"

Niin se aika taas on vierähtänyt! reilut 2 kk jotka on kulunut niiiiiin nopeasti.

Lokatin kennelin 10v synttäreiden kunniaksi maailmaan todellakin tuli yksi vallan hurmaava punainen pemucorgi poika
Lokatin Reima Räyhänpoika "Leppo", varmasti villein ja eniten puruintoa täynnä oleva lapsi-corgi mitä olen ikinä tavannut!. Villasukat ja kaikki tossut olivat kaikkein halutuinta riistaa tässä taloudessa hetken aikaa. Aivan maaninen... mutta silti niin ihana pentu.
 Tämä pikku piraija  on asunut jo hyvän aikaa omassa kodissa "henkilökuntansa" Tiinan ja Avin kanssa.
Hepulle saatiin vallan mainio koti, kasvattajana ei voi olla muutakuin tyytyväinen.

Pieni ja vallaton corginpötkylä

Leppo- barffari heti alusta alkaen!


Kotisivujen kanssa on ISOA ongelmaa, ne ovat toistaiseksi pois pelistä ihan tyystin.

Toivottavasti saadaan uudet ja hienot sivut taas ensi vuonna auki... siihen saakka kotisivujen virkaa ajaa tämä blogimme.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Reima Räyhän Poika, E.T, Pikku-Räyhä... rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Otsikko kertoo jo paljon.
Reima RäyhänPoika on maailmassa.
Eli saimme maailmaan yhden varsin potran pojan viikko sitten.
Virallinen syntymäpäivä on siis 22.10.2010 ja painoa pojalla oli 260g syntymähetkellä, väriltään herra on punavalkoinen.

Räyhä hoitaa poikaansa vallan mainiosta, eikä meinaisi pentulaatikosta irrottautua edes pissille pihalle :) .

Bio sensoroinnitkin ovat jo alkaneet, 7 sensorointia on jo takanapäin ja pentu alkaa suhtautua asiaan jo ihan suvaitsevaisesti. Ensimmäisillä kerroilla oli semmoinen huuto ja parkuminen valoillaa, ettei mitään rajaa!
Nyt homma sujuu jo ihan rutiinilla.
Kuviakin aiheesta on tulossa lähiaikoina, kunhan saadaan tuo kuvaaja nakitettua hommaan mukaan.

E.T kasvaa huimaa vauhtia, nyt on ikää 9vrk ja painoa... 650g.. huh huh. Potra poika- todellakin.

tässä se nyt sitten on... ikää kuvassa 1vrk...

maanantai 11. lokakuuta 2010

Jännittävät päivät edessä.

No onpas taas mennyt pitkä tovi kirjoitusten kanssa!

Noh, syksy on tullut ja koirarintamalla on jännittävät hetket menossa.
Räyhä on tullut siis luoksemme äippälomalle. Viimeinen viikko on menossa ennen maailmanvalloitusta.
Pieni katras on tulossa, ultra näytti vain yhtä pentua- mutta tietenkin kasvattaja haluaa elää siinä toivossa, että kyllä siellä ainakin se toinen vielä on. Mutta saa nähdä- kohta se onneksi selviää.

Pentulaatikko ja aitaus on jo valmiina. "Lastenhuone" vintillä on lähes valmis... mies parka on joutunut ahkeroimaan sen parissa piiiiiitkiä päiviä.
Nyt vain odottelemme H-hetkeä.

Viikonloppuna oli Welsh Corgien erikoisnäyttely Turkkuses.
Lähdettiin Tuulensuun Torpan Ullan ja pemukakaroiden kanssa reissuun.
Ullan pentueesta neljä trikki pentua oli ilmoitettu mukaan, ja hienostihan se reissu meni. Tuulensuun Torpan Juku-Pätkä pärjäsi hienosti, tullen pikkupentujen uroksissa toiseksi.
Onnea Siiri ja Juku!
Hauska päivä kaikkinensa, paljon mielenkiintoisia tuttavuuksia ja koiria tuli nähtyä.
Omat koirat eivät näihin kinkereihin ottaneet osaa.
Jatketaan ensi vuonna ryhmänäyttelyiden koluamista :)

perjantai 24. syyskuuta 2010

Näytelmäarviointeja & muuta mukavaa

Tässä vähän päivitystä Taunon näyttelyreissuista.

Nokia RN 7.8.2010 Tuomari: Irina Poletaeva  EH 2
"Very good type,exc.bones,good head.Should be stronger underjaw.Enough neck, bit soft back, good tail. Exc.forechest,enough angulated in front & behind. Moves with no drive, needs better physical condition. Shown not in the best coat condition. Exc. temperament."

Tampere RN 4.9.2010 Tuomari: Zoran Brankovic EH
"Medium strong. Typical head.Good eyes and ears. Strong neck.Soft back. Good set tail. Well developed chest. Movement without balance, power, soft. Good colour, coat and temperament"

Hyvinkää 19.9.2010 Tuomari: Irina Poleatava EH 1
"Very good type. Strongly built. Correct head shape. Should have better expression. Scissors bite. Good neck and topline. Excellent forechest, correct angulations. Should have better muscle condition and more drive in movement. Shown not in the best coat condition."

Kaikkinensa ihan mukavia arvosteluja noin niinkuin rakenteen osilta, hiukka täytyy vielä tehdä töitä tuon liikkumis asian suhteen. Mutta muutoin olen oikein tyytväinen viimeisimpään kolmeen näyttelyyn... ollaanhan me nyt avattu meidän punainen suora, EHta kaikki viimeisimmät- ehkä me se ERIkin jotain saadaan.
Ensi vuonna varmaan jatketaan jonnin verran noissa ryhmänäytelmissä käymistä, voi olla, että Elmakin tekee debyyttinsä siinä samalla...

Räyhä on käynyt muuten ultrassa kotikonnuillaan Kotkassa. Hyvältä oli näyttänyt, tarkkaa tietoa meillä ei ole mitä on tulossa, lääkärin mielestä kuitenkin jotakin on odotettavissa.
Räpä aloittaa äitiyslomansa 28.9 täällä meillä ja käydään siinä sitten vielä kertaalleen ultrailemassa josko saataisiin vielä varmempaa tietoa pesueesta.

Pässit pääsivät kesävilloistaan eroon, nyt on taas komeita sutjakoita poikia(Paitsi Väinö- joka on edelleen tolkuttoman muhkeassa villassa) ja voi aloittaa talvivillan kasvatuksen.
Konkarit kehuskelivat jossakin päin, että yhden lampaan keritsee oikeilla otteilla kymmenessä minuutissa.
Kilinkellit sanon minä ;) ! Meitä oli kaksi ihmistä keritsemässä ja vielä kunnon vehkeellä, ja kyllä siinä hyvä tovi vierähti... jottei ihan kauheasti valehdeltaisiin niin melkeinpä tunnin verran per pässinpää!
Ehkä me ens syksynä mennään tuohon kymmeneen minuuttiin kun oikein harjoitellaan.
Villat odottelee nyt pesua ja jatkojalostusta, jotakin kivaa niistä varmasti tulee askarreltua.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Mahottoman vaikeeta!

On tämä sivujen päivittäminen ja blogin kirjoittelu!
Ensin ei kerkeä päivittämään ja sittenkun kerkiää, niin sitten tekniikka ei halua tehdä yhteistyötä...voivoi.
Kotisivujen uusiminen lähti käyntiin vallan mainiosti, materiaali on valmiina- ja niinkuin moni on huomannut niin osa-huom.OSA julkaistukkin. Jostakin syystä ihana FTP ohjelma valikoi aikasta tarkkaan mitä SE haluaa julkaista materiaalistani.
Noooh, tahkotaan hommaa sitten pitkän kaavan mukaan...

Räyhä on käynyt luonamma kosiomatkalla. Nyt odottelemme. Pehmolelut on laitettu jo kaappeihin piiloon- josko saisimme niitä ihan eläviä karvanakkeja.

Elukkalaumakin on kasvanu tämän päivityskatkon aikana.
Suomenvuohi rouvat Tyyne(ent.Lilja) "hynynen""Hynyskä" ja Martta(ent. Tellu) ovat muuttaneet meille.
Tyynen lempinimi juontaa juurensa Kotiteollisuus bändistä... jonka keulakuvaa Jouni Hynystä se hiukan muistuttaa.
Samanlainen pukinparta ainaskin... ja tämä ei ole ihmis Hynystä kohtaan loukkaus :)

torstai 17. kesäkuuta 2010

BääBäää = Tovi viime päivityksestä...

Niin se taas on aika mennyt, ettei ole kotisivuja saati blogia tullut päivitettyä. Kiire- mikä ihana tekosyy.

Kävi tosiaan sitten niin, ettei pentuja tullut nyt keväälle. Jos olisi mennyt kaikki ihan niinkuin ihmiset suunnitteli, pennut olisivat jo omissa kodeissaan... mutta Räyhä päätti toisin :)
Räyhän kevään pentue koostui Mauri- Majavasta, Herra-Hiposta sekä Pauli- Possusta. Rakkaat pehmolelut, niitä Räpä hoivasi.
Syksyllä uutta yritystä luvassa.

Bäää Bäää.
Meillä on nyt sitten lampaita.
Daltonin veljekset: Urho, Tenho, Iisakki ja Väinö muuttivat meille tuossa jokunen kuukausi sitten Katrin jaToopen tiluksilta Lempäälästä.
Aivan mahtava nelikko, hauskoja tyyppejä kerrassaan! Mitäköhän se oli elämä ennen lampaita... noooh, ainakin huolettomampia ;) ei tarvinnut ennen kaikilla kyläreissuilla selitellä ihmisille aikaista kotiinlähtöä sillä, että kun "meillä on ne elikot, ne ei halua olla pimeällä ulkona ja haluavat iltaruokansa ajallaan" ... jooo-o.

Taunon harrasteiksi on suunniteilla muutaman näytelmät taas tässä lähikuukausina.
Vielä me jaksetaan yrittää. Ehkä se onni suosii meitäkin joskus.

Ai niin iso uutinen!
Samainen Lempäälän Katri ja Toope- ne siis jotka ovat osasyyllisiä meidän lampaisiin, kävivät luonnetestissä.
Toopen luonne tuli tarkastettua ihan virallisella testillä ja tuloksena oli +180 laukausvarma.
Onnea vielä kaksikolla ja hurjasti kiitosta aktiivisuudesta!


Pässit kilpasilla pihatiellä.


Urho- tilan isäntä... tai ainakin lampolan kingi.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

kevättä ja pentukuumetta ilmassa.

H- hetki lähestyy kovaa vauhtia. Viikon kuluttua arviolta meillä tuhisee ainakin muutama pikkuinen corgin pötkylä.
Räyhä on saapunut meillä jo ja kotiutunut omaan tapaansa- eli vallan helposti ja hyvin. Ruoka maistuu pienen hevosen verran ja kaikki mahdollinen sapuska kelpaa.
Ensi keskiviikolle on varattu Ville Suutarille aika Pälkäneelle ultraan, käydään varmistamassa pentujen todellinen määrä. Räyhästä on kovin vaikea arvioida noin niinkuin päällepäin mitä on tulossa.

Kevät aurinko lämmittää jo mukavasti. Piha sulaa kovaa vauhtia ja jännityksellä odotellaan mitä hangen alta löytyy... tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakin kuraa on tiedossa. Ja siitäkös ainakin corgit pitää- eteenkin Tauno maaninen likapaikoissa kierijä!
Kohta päästää aitatalkoisiin niin pihapiirin suhteen kuin tulevien vuohien ja lampaiden asumusten kanssa.


Räyhä ottamassa aurinkoa

torstai 25. maaliskuuta 2010

Pentusia odotellessa.

Muutto on nyt takanapäin ja kohta päästään valmistelemaan Räyhän äitiyslomaa meillä.
Pentuaitaus on jo kaivettu kellarin kätköistä ja uusi parempi pentulaatikkokin löytyi ihan niinkin helposti, kuin uuden talon vintiltä. Pientä tuunausta se vaatii,että täyttää kaikki vaadittavat kriteerit... mutta siitä tuleekin sitten vallan hiano!
Ja nyt sitten vaan odottelemaan pentuja.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Kiirettä pitää.

Onpas sitä ollut haipakkaa viimeviikkoina.

Kotisivut ovat ihan epäkunnossa, päivitykset eivät toimi ja aika ei vain ole riittänyt niiden kanssa pelaamiseen.
Jos joku tietää jonkun hyvän ohjelman sivujen tekoon jossa ei tarvita koodaustaitoja, niin saa pistää vinkkiä ;) .
Aika on kulunut remontti hommissa ja corgiparia päivystäen...eli ts. Räyhällä alkoi juoksut ja nyt nuorellaparilla tärkeät päivät menossa. Parhaat päivät alkavat nyt olla käsillä ja kovasti tuo Tauno yrittää kosiskella morsiantaan, mutta taitaa olla niin kiltti ja nöyrä poika, että meinaa homma mennä pelkkään korvien ja naaman pesuun. Mutta h-hetkeä odotellessa.

Viikon kuluttua Tauno pääsee taas näytelmiin täällä kotikulmilla. Niihamassa on ryhmänäyttely jonne olemme suuntaamassa. 30 pemu corgia on ilmoitettu ja uroksia taisi olla 15. Harmittelin vaan, kun näyttely on maapohjaisessa maneesissa... se tietää vaan sitä, että meikäläisen hihnassa on kakan hajuissa kellivä corgipoika- loistavaa :) .

Taas tuli mukavia uutisia kasvateista. Lokatin Gethin alias Toope on käynyt silmätarkastuksessa ja terve on :) .
Paljon kiitosta vaan emännälle Katrille aktiivisuudesta Toopen kanssa. http://www.pakapaimenen.com/
Katrin kanssa käytiin mailitse keskustelua vuohista ja lampaista... voipi olla, että meidän pihamaalla on tämmöisiä otuksia ilonamme ensi kesänä.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Hiljaiseloa

Edelleenkin odotellaan Räyhän juoksuja, että päästäisiin taas askel lähemmäs pentuprojektia.
Kennelliitosta tuli vihdoinkin vahvistus luustokuvista, molemmilla (Räpä & Tauno) lonkat tulivat B/B: nä takaisin, selkä terve ja kyynäret 0/0. Eli ei hullumpaa, on kiva lähteä tuollaisesta tilanteesta tekemään pentuetta.

Tauno on ilmoitettu kahteen ryhmänäytelmään nyt. Mikälie mielenhäiriö emännällä ollutkaan.
Tampereelle ja Tuusniemelle ollaan ensi kuussa matkalla. Josko mekin joskus saataisiin se ERI ja ehkä jotain muuta siihen lisäksi. Eipä noilla näytelmillä niin kummoista merkitystä meille ole, mutta terveelle urokselle se tietäisi myös lisää jalostusarvoa, tähän saakka kun on kuitenkin saanut elää peräkammarinpojan elämää.