Kiirusta on pitänyt lunta odotellessa (eikä sitä vieläkään taida olla pysyvästi).
Loppusyksy on vierähtänyt tosiaan kiireessä, elukoita hoitaen, opiskellen uutta ammattia ja koruntekoa sekä jokun näyttely on myös tuohon väliin mahtunut.
Jyväskylään ajeltiin molempina päivinä kera Ronjan, tuloksena lauantailta EH ja sunnuntailta ERI VAK4.
Paikalla oli taas mukavaa seuraa, kivoja ihmisiä ja corgeja tietty.
Messukeskuksesta sitten taas saatiin hieman parempaa tulosta. HeW-11 lauantaina ERI ja VAK3 SA, ja sunnuntain W-11 ERI, VAK4 ja SA.
Seuraavana on suunnitelmissa Lahden ryhmis ja Turku KV mitä ilmeisimmin. Lahteen saattaa jopa lähteä Pipakin mukaan.
Juu, ja saatinhan me testatuksi kolme koiraa VonWillebrandinkin osilta taas.
Ronja- VAPAA
Pipa- KANTAJA
Elma- KANTAJA
tiistai 6. joulukuuta 2011
tiistai 15. marraskuuta 2011
Sastamala Match Show & Synttärisankari!
Reilu viikko sitten käytiin jälleen mätsärissä pyörähtämässä, tällä kertaa paikkana oli Sastamala.
Mukana oli Ronja & Pipa.
Pipa osallistui viimeistä kertaa pentuluokkaan ja oli pentujen punaisten 2.
Ronja taas puolestaan oli pienissä aikuisissa, sijoitus punaisten 1 ja BIS 4!
11.11-11 meitin pikku kärppä - Astersland Dash Of Pepper täytti 1v.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Akaa Match Show 30.10.2011 ja koirakuvausta.
Tänään pyörähdettiin Akaassa mätsärissä kera Petri& Hippa ja Ulla& Triinu. Meidän laumasta mukana oli eestin tytöt Ronja& Pipa.
Mukava päivä hauskassa seurassa ja tulihan sieltä taas aimoannos hyvää kehä reeniä ja hieman menestystäkin.
Hippa harjoitteli ahkerana heelerinä kehäkäyttäytymistä ja taisi siinä tulla löydettyä kikka Hipan esiintymisen eduksikin.
Triinu, Ronja ja Pipa - corgikolmikko nappasi kaikki punaiset nauhat, samoin teki paikalla olleet kaksi muuta pemu pentua!
Triinu oli hienosti pienten koirien toiseksi paras ja Pipa teki taas yllärit ja voitti pienten rotujen pennut ja kaiken kukkuraksi oli vieläpä BIS4!
Päivän päätteeksi mentiin vielä valokuvaamaan koiria, ja saihan se Ulla taas varsin esittelykelpoista materiaalia aikaiseksi...

Pipa, Hippa & Triinu
Eestin typykät Ronja & Pipa
Pipa BIS4
Tuulensuun Torpan Ihana Ilta "Hippa the heeler"
Tuulensuun Torpan Jopas- Jotain "Triinu"
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
22.10.2011 Lokatin Reima Räyhänpoika 1v!
Vuosi on kulunut siitä, kun Reima Räyhänpoika syntyi. Onnea Lepolle!
Eilen pyörähdettiin Tuulensuun Torpan Ullan kanssa Corgien jubilee showssa Lohjalla. Matkassa olivat Ullan Triinu ja meiltä Pipa.
Molemmille tyttösille tuloksena junnuluokasta EH.
Pipa, ikää 11kk

keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Ensimmäinen muotovalio!
Teimme todella historiaa!
Lokatin kennelnimelle on saatu ensimmäin muotovalio. Lokatin Aukusti- Tauno sai Eestin Rakverestä viimeisen sertinsä ja näin ollen viimeisteli Est CH tittelin.
Siihen vaadittiin kolme peräkkäistä näyttelyä ja sertien lisäksi näistä mittelöistä on seinällä yksi CACIB ja kaksi VSP ruusukettakin.
Ei huonosti!
Nyt Tauno on ns. osa-aika eläkeläinen. Jostakin silloin tällöin yrittelemme suomen sertiä ja ehkä balttiasta tulevana kesänä myös jotain.
Ansiokkaan näyttelyviikonlopun Tauno kruunasi tyylilleen uskollisena,sotkemalla itsensä remontissa olleen harmaavesi suodattimen likavesiin- KIVA! Voi sitä hajua!
Samaisessa Rakveren näyttelyssä Ronjan sisko Astersland Ooh I Like It "Bertta" oli ROP ja huimasti myös RYP-2. Ei huono sisko!
Rakveressä oli myös Pipa mukana, keskenkasvuisena ruipelona sai vain EHn .
Pipa pyörähtää vielä ensi viikonloppuna Corgiseuran erikoisnäyttelyssä ja sen jälkeen pikkukärppä jää kasvutauolle joksikin aikaa.
Marraskuussa Ronja menee Jyväskylän KV näyttelyyn molemmille päiville ja joulukuussa vielä Messukeskuksen molemmat näyttelyt.
Ronjalle suunnitellut pennut eivät sitten valitettavasti toteutuneetkaan kovasta yrityksestä huolimatta.
Ensi keväällä sitten uutta yritystä.
Tauno on käynyt silmätarkastuksessa myös tässä välissä, ja edelleen on ukon silmät terveet- hyvä niin!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Hyvinkään ryhmis 17.8.2011 ja Tallinnan matkailua
Nättelyvietissä ollaan taas oltu kovasti- näin niinkuin meidän mittakaavalla.
Käytiin Petrin ja Hippa-heelerin kanssa Hyvinkään ryhmiksessä ja mukana oli myös meidän makkarakolmikko Tauno, Pipa & Ronja.
Hippalle näyttely taisi olla toinen virallinen ja saatiin Erinomainen ja AVO1- ei kuitenkaan Sa:ta. Mutta arvostelussa kaikki oli varsin mallillaan, hassunhauska koira esittää! Hippa teki suurinpiirtein kaiken volteista ripaskaan. Liikkeitä oli alkuun täysin mahdotonta saada esille ja tuomarikin meinasi jo luovuttaa, mutta ihme tapahtui ja Hippa löysi sisältään hetkeksi rauhallisen show- heelerin ja ravi löytyi!
Omista koiristani Pipa avasi virallisten näytelmien kauden saaden ERIn ja ollen JUK4, Ronja ERI, VAK1 ja SA ja Tauno tyylilleen uskollisena EH.
Tuomarina oli Anna Redlicka, Puolasta.
Taunon arvostelu:
"Typical. Small, short and cubby. Nice head and expression. Somewhat feminine,Short restricted movement.Open coat" EH
Pipan arvostelu:
"Correct in type. Tiny bitch.Feminine head.Small underjaw.Correct topline.Short ribcage.Long loins(?).Flat at the movement.Correct forechest.Correct angulations and movement." ERI, JUK4
Ronjan arvostelu:
"Correct in type. Feminine head. Weak underjaw. Good silhouette. Good angulations. Very Good mover" ERI, SA, VAK1
Tallinnassakin on taas pyörähdetty joitakin kertoja syksyn aikana. Lähinnä koira-asioissa.
Ronja vietti kotomaassaan hetken, käyden siinä samalla kosiomatkalla... josta ehkä myöhemmin lisää ;) .
Tallinnaan taas suuntaa punaisen volkkarin nokka piakkoin, kun lähdetään näyttelyreissulle. Tauno ja Pipa on ilmoitettu Rakveren näyttelyyn lokakuussa.
Hieman Rakveren jälkeen on Corgien erkkaria tiedossa. Kiva päästä erkkariin VUOSIEN tauon jälkeen. Oliskohan ollut joskus -03 kun olen ottanut osaa viimeksi koiran kanssa erikoisnäyttelyyn.
Tämän jälkeen olisi vielä mahdollisuus seinäjokeen ja jyväskylään, mutta katsotaan...
Tässä syksyllä ollaan käyty Trainer`s Choicen perustaito kurssia Pipan kanssa. Mielettömän hyvä kurssi ja ollaan monessa asiassa päästy kärpän kanssa eteenpäinkin.

maanantai 12. syyskuuta 2011
13.9- 7 vuotta sitten...
Syntyi ukkosen ja sateen säestyksellä Lokatin A- pennut.
Onnea seitsemän vuotiaat: Amanta,Aino,Ansa,Mikko-Alwar,Aulis sekä kotipoikamme Tauno.

torstai 25. elokuuta 2011
Tuore Fin MVA ~ Astersland Almost An Angel "Ronja"
Kokkolaan todellaki kannatti hurauttaa, vaikka jossain välissä jo mietin, että lähdetäänkö sittenkään. Aamulla 04.45 volkkari suuntasi kohti Kokkolan ryhmistä sitten kuitenkin. Uusia corgituttavuuksiakin tuli tavattua siinä ja muutama tooooosi vanha tuttu vuosien takaa.
Tauno ei tehnyt mitään kovinkaan yllättävää, sai EHn- eli sertin metsästys jatkuu...
Ronjuskainen se sitten teki täysosuman. VAK1, Sa, Sert -> Fin MVA ja VSP. Hieman joutui tuulettamaan!
Tuomarina toimi Hilkka Salohalla.
Arvosteluissa luki seuraavaa..
Tauno:
"7v, Hieman narttumainen uros, jolla turhan voimakas otsapenger. Kallo saisi olla tasaisempi. Hyvä purenta. Silmät saisivat olla pyöreämmät. Lyhyt kaula, hyvä eturinta, rintakehä voisi olla pidempi. Hyvä luusto. Hyvät eturaajat ja käpälät. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Liikkuu hyvin edestä, sivuaskel saisi olla pidempi ja selkä suorempi liikkeessä. Karvapeite tänään kovin avoin"
Ronja:
"Kooltaan ja mittasuhteiltaan erinomainen feminiininen narttu. Hyvä pää, purenta, silmät ja korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Hyvä luusto ja käpälät. Oikein kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä karvapeite ja väri. Liikkuu hyvin"
Seuraava näytelmä on Hyvinkään ryhmänäyttely jonne lähtee koko meidän nakkilauma sekä Heeleri Hippa isäntänsä kera.
Loppuvuodesta sitten isompiin koitoksiin :)
Tuore Fin MVA
Kokkola 20.8.2011 ROP Kulkurin-Tähden Tunturipuro VSP Astersland Almost An Angel ja tuomari Hilkka Salohalla...

Astersland Almost An Angel- Ronja
Tuore Fin MVA
Kokkola 20.8.2011 ROP Kulkurin-Tähden Tunturipuro VSP Astersland Almost An Angel ja tuomari Hilkka Salohalla...
... ja emäntä joutuu laihdutuskuurille ;)
perjantai 19. elokuuta 2011
Paimennustaipparit ja Lieto Rn
14.8.2011 Kävi Tauno sitten kokeilemassa nautapaimennusta, Länsigöötanmaan pystykorvat järjestivät Corgiseuran kanssa yhteistyöllä nautapaimennus taipumuskokeen.
Mielenkiintoinen ja hyvin järjestetty testi. Tauno tosin oli ikänsä puolesta huono testattava, eikä siis osoittanut minkäänlaista taipumusta. Pientä kiinnostusta oli, mutta ei se paimentamiseen asti riittänyt. Enemmänkin kiinnosti ne ihanat lantaläjät... luojan kiitos maailmassa on hyviä kuivapesu shampoita- ja semmoinen sattui hyvin ennakoidusti mukaankin :)
Valokuvista kiitos Papedille!

Tässä kuvassa saattaa jopa hetkellisesti näytää siltä, että Tauno paimentaa... mutta ei...
13.8.2011 Tehtiin Ronjan ensi-ilta suomen näytelmäkehiin. Tuloksena ERI ja AVK1- eikä sitten muuta.
Tuomarina oli tiukkaakin tiukempi Gunne Holm, hän sanoi Ronjasta seuraavaa:
"Narttu jolla on hyvä pää, korvat ja purenta. Hyvä etuosa. Seisoo mielellään takaraajat liikaa rungon alla. Hyvä runko, sopiva luusto, pyöreät tassut. Pitäisi liikkua paremmin takaa."
Huomenna, eli 20.8 volksun nokka kohti K O K K O L A A - juuu-u yhden päivän pikavisiitti ja vielä ryhmänäyttelyyn. Matkassa on Ronja & Tauno.
Nyt alkoi se (epätoivoinen) suomen sertien metsästys- jos ne vaikka joskus jostakin tulisi??
lauantai 13. elokuuta 2011
12.8 Onnea Lokatin welsh- pennut!
12.8.2011 tuli kuluneeksi 5vuotta tämän pentueen syntymästä. Joten isosti onnea:Elma,Fellini,Pulla,Ilona,Räyhä& Viivi!
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Uusi tulokas porukassamme!
Koiraperheeseemme on tullut uusi jäsen Ronja - Astersland Almost An Angel. Ei ihan nimensä veroinen koira, koska Ronja on oikea enkeli.
Ihana tyttönen, tulee toimeen meidän muiden koiruuksien kanssa vallan mainiosta... eli kiitosta jälleen Astridille ja Kätlinille ihanasta tytöstä!

ES CH, EST JCH, RU JCH Astersland Almost An Angel- Ronja
Olimme Haapsalussa kansallisessa näyttelyssä 23.7.2011 joka oli samalla kesän ainoa virallinen kesälomamatka.
Hulppea näyttelypaikka, mahtavasti järjestetty tapahtuma ja mahtavaa näyttelyseuraa!
Tuliaisina Haapsalusta iloisen mielen lisäksi oli meille: 2 x serti, VSP, ROP, EST CH sekä ROP-pentu. Eli ilkikurisesti tekis mieli melkein sanoa, että se saatiin mitä haettiinkin ;) ... lue tekstissä pientä itseironiaa ja huumoria!
Eli toisinsanoen:
Astersland Dash Of Pepper- Pipa KP, ROP-pentu
Astersland Almost An Angel- Ronja SA, Serti-> EST CH. PN1 sekä ROP
Lokatin Aukusti- Tauno SA, Serti, PU1 sekä VSP
Tuomarina Seamus Oates, Irlanti
Pipan arvostelu:
"Lovely puppy.Growing well, nice foxy head, good ear set. Dark eyes. Good lenght of neck.
Nice forechest, well rounded ribbs, good topline. Strong hindquarters. Moving very well."
Ronjan arvostelu:
"Good head, good ear set. Nice eyes, good bite, strong neck, deep chest, good topline.
Good hind angulation, moving well."
Taunon arvostelu:
"Mature male, nice head. Good ear set, dark eyes. Good expression.Good bite. Well laid shoulders.
A little short in neck. Strong topline.Good hind angulation. Moving well. "
tiistai 26. heinäkuuta 2011
Lokatin Gethin - In memoriam 19.5.2011
Lokatin Gethin, ihana Toope poika menehtyi 19.5.2011.
Kuolin syyksi on varmistunut patologin lausunnossa PARVO.
Tietoon on tullut, että tätä viheliäistä virusta on ollut useampikin tapaus täällä tampereen alueelle. Osa sairastuneista on selvinnyt sairaudesta, osa valitettavasti ei. Kyseessä on ollut rokotettuja koiria...
Juha Kares kirjoitti omassa blogissaan varsin sydäntä riipivän tarinan siitä mitä parvo teki heidän kotonaan... surullista luettavaa. Kyynel jos toinenkin vierähti sitä lukiessä.
Järkyttävää... :(

Tunnisteet:
chic choix,
juha kares,
lokatin,
parvo,
parvovirus,
tampere,
tartuntataudit
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Pärnu 17-19.6 ryhmänäytelmää ja KV näytelmää
On kerrankin paljon kirjoitettavaa... tehdään siis historiaa monellakin saraa- historian tekemisestä lisää tuolla tekstissä :) .
Juu, paljon on siis tapahtunut niin hyvää kuin ikävääkin.
Ikävien asioiden listalle joutui rakas kasvatti Toope- Lokatin Gethin, pikkunakkiherra joutui vehreämmille haukkumaille. Toope poistui keskuudestamme 19.5. Suru oli kyllä suuri.
Huonojen uutisten listalle pääsee myös meidän Elma- Lokatin Terwyen.
Elma on pitkään potenut kaikenlaisia kummalisia vaivoja. Suurimpana murheena on ehdottomasti ollut "juoksut", juu-u meidän steriloidulla nartulla. Elma oireilee ihan selviä juoksuaikoja n. 1-1,5kk välein. Oireilut ovat vielä normaaleja juoksuja voimakkaampia, joka siis tarkoittaa sitä, että meidän pojat on ihan superhyper rakastuneita tähän neitiin... ei kiva!
Struviittikiteistä päästiin tälläerää eroon ruokavalio muutoksilla, nehän oli meillä myös riesana.
Mutta tämän tilalle tuli hotspotin kaltaisesti oireileva ihotulehdus.
Monta reissua tehtiin Ville Suutarille ja pähkittiin Elman vointia, syötiin lääkkeitä ja käytetiin puhdistusaineita- eikä tulosta.
Viikko sitten otettiin sitten koepalat ihosta, kun ihottuma alkoi levitä jo todella laajalle.
Patologin lausunto kertoi seuraavaa: Iskeeminen dermatoosi, kroonista iskeemistä nekroosia orvaskeden alapuolella.
Suomeksi tämä tarkoittaa, että ihossa on liian heikko verenkierto ja tästä syystä alkanut tulehtua ja paikoitellen iho on jo kuoliossa.
Nyt Elma on aika kovilla lääkkeillä ja tila alkaa helpottaa ja Elmakin alkaa olla oma iloinen itsensä.
Seuraavaksi mennään homeopaatin puheille selvittelemään miten hommaa lähdetään jatkohoitamaan.
Noh, sitten jotain myönteistä- ja sitä historian tekemistä.
17.6 aikaiseen aamuyöstä punainen wolkkari suuntasi kohti Helsingin satamaa lastinaan kaksi väsynyttä naista ja kolme ihmeissään olevaa corgia: Triinu, Pipa ja Tauno.
Helsingin satamasta laivaan ja laivalla kohti Tallinnaa ja sieltä etiäppäin Pärnuun!
Pärnussa oli perjantaina edessä paimenkoirien ryhmänäyttely jonne olimme Ullan kanssa ilmoittaneet koirat.
Tuloksena oli Pipalle pentujen 2., Triinulle ERI ja Taunolle EH. Mukavat arvostelut, hyvää seuraa ja vesisadetta!
Lauantaina meillä oli vielä KV näyttely edessä. Pipa pennuissa, Triinu junnuissa ja Tauno avoimessa.
Pipa oli ainoana pentuna ROP, Triinu sai ERIn ja meidän Tauno! Mitä tekee Turisti- Tauno, jolta ei odotettu ei sitten yhtikäs mitään- ihan vaan huvinvuoksi mukaan ilmoitettu! Tauno se sitten nappasi ERIn, sai eestin SERTin ja CACIBin ollen PU2!!!! Siis todella tehtiin Lokattien historiaa näyttelyrintamalla. Eipä tuota päivää osannut Taunon suhteen edes unelmoida. Taitaa olla aika ainutlaatuinen tapahtuma, tästä ei varmasti kovin usein päästä nauttimaan :) .
Huh, tätä huumaa!
Reissu oli vallan mainiosti onnistunut, mukavaa shoppailu aikaa käsityöpuodeissa ja muuallakin, mahtavia maisemia ja pääsivätpä meidän nakit Pärnun vanhassa kaupungissa jopa terasille istuskelemaan.
Seuraavat näytelmät Pipalle onkin edessä Tuusula ja Karjaa 2-3.7, tämän jälkeen käydään Hyvinkäällä ja Pöytyälläkin vielä.
Sitten mitä ilmeisemmin Salo ja Haapsalu eestinmaalla. Haapsaluun mennään katsomaan samalla Irlisten erkkaria :) .
Niin ja onhan pikku Pipa, (joka sai muuten Pärnussa paikallisilta uuden lempinimen REPANE ;) siis kettu), käynyt tässä välissä Jokimaan ja Pieksämäen pentunäyttelyissäkin. Molemmista KP, jokimaalta pikkupentujen voitto ja sittten PN2 ja Pieksämäeltä toinen ja Kp.
Mätsäreitä on myös harjoittelumielessä koluttu kovasti, parhaimpana tuloksena Poristat pun.1 ja BIS3...
Pipa aloittelee heinäkuun lopussa koiranetsinnän alkeiskurssia ja elokuussa päästään Jaanan ja Tommyn hihnakursille taas piiiiitkästä aikaa. Ihan loistavaa!
Pärnujoen rannalla

Turistit puistonpenkillä
Tauno kehässä 18.6 tuomari Piotr Krol, Puola
PU kehässä
lauantai 23. huhtikuuta 2011
Pipa 5,5kk
Tässä uusin poseerauskuva Pipasta alias Kärppä- joka ei enää ole niin kärpän näköinen, kun alkaa nuo aikuisen muodot näkyä enemmän.
Mukavan mallinen pikkulikka, ei liian pitkä, eikä liian lyhyt ja sama pätee muutoinkin tuohon kokoon.
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Kevät ja pentunäyttelyt
JIHAAAA- loppuihan se talvi vihdoin! Melkein meinasi jo kärsivällisyys olla koetuksella... melkein.
Pipana-papana- pikku napero aloitti näyttelyuransa.
Parissa match showssa käytiin vähän harjoittelemassa ensin, joista tuloksena sinisten 2. ja toisesta punaisella nauhalla ulos.
Ensimmäinen pentunäyttely oli 17.4 Helsingin messukeskuksessa Nutro Puppy Show. Hirveitä odotuksia ei vielä oikein ollut, mutta pikku Kärppä tuli kuitenkin toiseksi saaden KPn- not bad!
Pentuja oli ilmoitettu kaikkinensa viisi kappaletta, yksi uros ja loput narttuja- ja kaikki samassa ikäryhmässä 5-7kk.
Voittajaksi tuli Pirtek Questa Bellezzabruna "Extra" joka oli myös hienosti RYP2.
Seuraava näytelmäkoitos on vappupäivänä Lahdessa Jokimaan raviradalla- sinnekkin on ilmoitettu 5 pemupentua.
Pipan arvostelu:
"Erittäin hyvän tyyppinen 5kk narttupentu.
Erinomainen rungon vahvuus.Oikea ilmeinen pää, erinomainen eturinta ja ylälinja. Hyvä luuston vahvuus. Seisoo mielellään kintereet rungon alla. Liikkuu hyvällä astenteella ja vauhdikkaasti. Iloinen ja reipas käytös"
Ja tuomarina siis Nina Janger.
Nyt, kun kevät on vihdoista viimein saapunut, niin sehän tarkoittaa päkäpäiden keväthuoltoa. Eli kohta lähtee villat! Kerinnät ja lampolan kevät siivo odottaa.
Sama odottaa myös Atte- poikaa :) . Tuli hankittua kunnon nyppimis kamppeet, joten Attekin saa pikapikaa kevätlookin.
Itse intouduin tuossa hiljan opiskelemaan uusia kädentaito juttuja.
Käytiin parin kaverin kanssa Hämeenlinnassa Sisko Ylösen pitämällä hopea ketju kurssilla jossa askarreltiin hopeketjuja ja koruja. Mielenkiintoista! Siitä taisikin löytyä uusi harrastus meikäläiselle.
Täytynee varmaan tehdä ihan oma blogi askartelupaskarteluille :)

sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Paukkupakkasia...
Hrrr- saisi jo talvi väistyä.
Liian kylmää koirille ja muillekkin elukoille.
Pipa kasvaa kovaa vauhtia, ja mimmistä on kaivautunut esiin varsinainen elohopea. Viipottaa ja touhuaa niin paljon, että hitaampia alkaa jo heikottaa!
Ihana pentua kerrassaan- isosti vaan kiitoksia Astridille ja Kätlinille. http://www.astersland.ee/
Leppo poikaakin käytiin morjestamassa Jyväskylässä ja kyllä ovat Tiina & Avi tehneet hyvää työtä pojan kanssa, niin ihanan rauhalinen ja leppoisa kaveri herrasta on tullut.
Kotisivujen kanssa pakerretaan edelleen.
Nyt on hyvä ohjelma käytössä ja sivut alkavat vihdoin valmistua.
Ehkä ne tässä lähiviikkoina valmistuvat ihan kokonaisuudessaan.
Pipa
Melkein tekisi mieli ajatella, että tuo aurinko tuolla ulkona joka paistaa noin komeasti olisi jo se kuuluisa keväaurinko...mutta -22c pakkanen hiukan romuttaa vielä sen ajattelun...

perjantai 7. tammikuuta 2011
Teretulemast Soomeen Astersland Dash Of Pepper "Pipa"
Näin on!
Meillä on siis pentu, joka kotiutui Suomen kamaralle eilen Eestin maalta- Tallinnasta.
Hauska pikkutyttö, pikkuruinen varsin punainen, hyvin vähäisillä valkoisilla merkeillä.

Astersland Dash Of Pepper "PIPA"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)