sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Hiljaiseloa

Edelleenkin odotellaan Räyhän juoksuja, että päästäisiin taas askel lähemmäs pentuprojektia.
Kennelliitosta tuli vihdoinkin vahvistus luustokuvista, molemmilla (Räpä & Tauno) lonkat tulivat B/B: nä takaisin, selkä terve ja kyynäret 0/0. Eli ei hullumpaa, on kiva lähteä tuollaisesta tilanteesta tekemään pentuetta.

Tauno on ilmoitettu kahteen ryhmänäytelmään nyt. Mikälie mielenhäiriö emännällä ollutkaan.
Tampereelle ja Tuusniemelle ollaan ensi kuussa matkalla. Josko mekin joskus saataisiin se ERI ja ehkä jotain muuta siihen lisäksi. Eipä noilla näytelmillä niin kummoista merkitystä meille ole, mutta terveelle urokselle se tietäisi myös lisää jalostusarvoa, tähän saakka kun on kuitenkin saanut elää peräkammarinpojan elämää.